Sukumuseo

Vuonna 1987 aloitettiin suvun vanhojen esineiden kerääminen sukumuseota varten. Esineistä muodostettiin sukumuseo, joka oli aluksi sijoitettuna Ilkka Sydänmaanlakan latoon lähelle Kannuskosken seurantaloa. Lato katettiin ja kunnostettiin tiiviiksi useilla eri talkoilla, joihin sukuseuran jäsenet osallistuivat. Museoladon hoitajana toimi Paula Marttila ja kerääjänä Eila Suursalmi. Museolatoon saatiin tutustua aina sukukokousten yhteydessä monien vuosien ajan.

Vuodesta 1998 lähtien museoesineistö on ollut esillä Tuhannen tarinan talolla Sydänmaanlakassa, missä myös yrityksen asiakaskunnalla on mahdollisuus tutustua siihen. Esineisiin on talletettu myös tieto esineiden käyttäjistä, käyttöajasta ja käyttötarkoituksesta. Viime vuosina on etsitty ratkaisua esinehistorian tallentamiseen tietokoneelle ja nimilappujen uusimiseen.